sunnuntai 30. syyskuuta 2012

YES!, vihdoinkin!

Tunnen olevani kunnossa!
Pienen varaslähdön otin kuntoiluun, torstaina käytiin 8v tyttäreni kanssa uimassa, puolisen tuntia, josta "aktiivista" uintia 100m ja loppuaika sitten "pulikointia", sukeltelua ja hassuttelua.

Perjantaina tehtiin pieni 3km kevyt kävelylenkki lasten kanssa, ja eilen sitten kunnon uinti, tunti "hyvää" uintia. Pikkasen jäi viimeviikon tiistaista eli 1500m en päässyt tunnissa, mutta 1400m on sekin nyt kuitenkin hyvä näin flunssan jälkeen.
Uusi ennätys tuli toki rikottua! 15m sukeltamista, mies heitti ilmaan myös pienen kilpailun nimittäin meni siinä päivittelemään että sehän tästä puuttuisikin jos sukeltaisin ennen häntä 25m joten, haaste otettu vastaan ;) toki tätä ääneen en miehelleni sanonut.

Ensviikolla mulla sitten alkaakin tekniikkakoulu, jospa oppisi uimaan "oikein" ja kunnolla. Rintauinti nyt menee aika hyvin, vaikka siinäkin saattaa potkut olla vääränlaisia, muissa tyyleissä onkin sitten opittavaa.
Neljä kertaa tuo tekniikkakoulu on, toivottavasti siinä ajassa kerkeän oppimaan tyylit hyvin.

täältä
Enskuun kalenterikin näyttää paljon paremmalta kuin tämä syyskuu. Miehellä ei näyttäisi (ainakaan tällähetkellä) olevan niin paljon reissuja kuin nyt oli. Innokkaana siis tekemään liikuntasuunnitelmaa kuukaudelle...



torstai 27. syyskuuta 2012

Pikkuhiljaa..

Valoa tunnelin päässä näkyvissä. Alan siis tervehtymään. Vaikka eilen kun lasten kanssa  asioilla piipahdettiin kaupungissa hikeä pukkasi jo 50m kävely, nooh.. lauantaina voisi suunnitella uintia samalla kun lapset menee uimakouluun. Mies kun vuorostaan on tulossa kipeäksi ja oireet samanlaisia mitä mulla oli aluksi.

Voisi sanoa, että sitä todella kaipaa kunnon treeniä. Jopa sen verran, että pumppi/combat/venyttely ohjaajani tuli viimeyönä uniini vetämään pumpin (tosin ilman painoja), hyvä treeni ja hauskat jutustelut sen jälkeen. Todella hauskaa oli.

Mutta, odottelen nyt kuitenkin kärsivällisesti lauantain uintia.

Viimesunnuntaista paino noussut +600g, no oli se tuossa vähän enemmänkin jossain vaiheessa. Sitä se liikunnan puute tekee, kun kuitenkin syö suhteellisen normaalisti.

Viimeyönä myös pähkäilin hölömöjä, mitäpä muutakaan.
Kysymys kuuluu: Mihin ne pudotetut kilot häviää?

Mutta, projektini pariin, "muutama" banaanilaatikollinen lastenvaatteita odottaa järjestelyä, myyntiin laittoa tai pois heittämistä.. Lapset kasvaa niin tajuttoman nopeaa tahtia että ihan hirvittää..

täältä

maanantai 24. syyskuuta 2012

Voihan kilin kellti!

Ei oo tauti talttunut, ei.
Hain antibiootit vtun korvatulehdus. Kuntoa kuvastaa varmasti muillekin hyvin se, että jopa pyykin viikkaus hengästyttää.

Se siitä treenaamisesta sitten. En siis käynyt eilenkään missään. Voi sanoa että harmittaa kuin pientä oravaa kun käpy on jäässä...


En aio kuitenkaan lohduttautua (tällä kertaa) näin..

täältä
Jos kaivaisi pakastimen uumenista muutaman näitä.. (siis tyrnimarjoja)

täältä    
ja ..


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

30 päivän haaste

Se on nyt ohi, oli itseasiassa eilen jo, jotenkin muistelisin että se olisi päättynyt vasta huomenna.
No, mitä tapahtuu kuukauden aikana muutakuin "itsetutkistelua"
Tulos: -2,6kg ja -6cm yhteensä.. Aika hyvin sanoisinko.

Tämä flunssan poikanen vaan ärsyttää edelleen niin paljon, ettei tosikaan.
Ärsyttävä tilanne kun ei oikeastaan ole kipeä, mutta ei tarpeeksi kunnossa treenatakseenkaan. Mietin kyllä jos tänään kuitenkin aloittaisi rauhallisesti balancella, vähän kokeilla kuntoaan.

Eilen kyllä uni maistui, nousin sängystä vasta klo 11:30! Mies lähti lasten kanssa uimaan joten sain ihan rauhassa nukkua ja yllätin itsekin kuinka pitkään unta riitti.

Sairastelusta sen verran, että tämä on tälle vuotta komas kerta kun olen kipeänä, yksi vatsatautipäivä oli alkuvuodesta ja piiitkä korvatulehdus, muuten olen ollut terveenä, joten senkinpuolesta tämä on hieman yllättävää. Sinällään myös ärsyttävää kun tuntuu että on mennyt korviin ja mun korvatulehdukset ei ole koskaan nopeasti ohi. Se edellinen korvatulehdus kesti nimittäin 4kk! päättyen tärykalvon puhkaisuun ja putkitukseen. Mutta onneksi korvatulehdus ei estä sitä treenaamista.

Olen alkanut haaveilemaan uudesta sykemittarista, yritän järkeillä ettei nykyisessäkään ole mitään vikaa ja toimii ihan ok, vaikka joskus tilttaakin itsensä. Ehkä katson vielä 2-3 tilttausta ja sitten heitän hyvin palvelleella sykemittarilla vesilintua.
Sinänsä hassua, kyseinen kapistus on ollut käytössä mulla vuodesta 2006 mutta olenko sitä käyttänyt vasta kuin tänävuonna? No en tietenkään (muutakuin ihan satunnaisesti), kun vasta nyt olen alkanut oikeasti liikkumaan säännöllisesti.
Mun sykemittari on Polarin F11, jo mallistosta poistunut mutta kaikki riittävä siitä löytyy.
Haaveissa (tällähetkellä) olisi Polarin FT60

Polar
Se on niiiin kaunis! Ominaisuudetkin olisi sitä mitä tarvitsen (siis haluan).
OVH taitaa olla jossain 160€ paikkeilla, jos oikein muistan. Ehkäpä sitten veronpalautuksista itelle joululahjaksi..

Tai.. Liityin kiloklubissa ryhmään 2vkoa sitten, jonka tavoitteena on tiputtaa 4kg vuoden loppuun mennessä.. Tuo voisi olla se palkinto kun paino on tuon 4kg tippunut.. Se saattaisi hyvinkin mennä sen veronpalautusten kanssa samaan ajankohtaan.


Tuo lainaus kuvastaa hyvin ajatusmaailmaani "laihdutuspillereistä", onko olemassa sitä ihmepilleriä millä läski katoaa vaikka ei muuta elämäntapojaan millään lailla (poissulkien nyt ne lääkärin määräämät laihdutuslääkkeet tai vastaavat tuotteet).
Myönnettäköön, että heikkoina hetkinä on kyllä tullut mietittynä, mitäs jos sittenkin? Mutta järki onneksi on pelastanut vähäiset rahani moisilta humpuukeilta. Toisaalta, kun se rasva ei edelleenkään ole se mun ongelma ainakin mitä nyt on seurannut kiloklubin laatupallukoita, se energia on punaisella yleensä sen vuoksi kun rasvaa ei ole tullut tarpeeksi. (olen joutunut aika usein lisäämään oliiviöljyä ruokaan että saisin tarpeeksi rasvaa) Joten ne rasvansiepparit ei auttaisi.


Monesti treenin aikana tulee mietittyä "No pain, no gain" mutta niinhän se on..
Rajansa tietysti kaikella. Tuossa alapuolella olevassa kuvassa olisi kuitenkin se vartalomalli joka olisi toiveissani..

täältä

täältä
Mä niiiiiin kaipaan tällähetkellä tätä fiilistä, kun hiki tippuu noroina naamalta.. Tuntuu ikuisuudelta kun niin on tapahtunut vaikka oikeasti siitä on vasta 4 päivää! Huomenna olisi combattia tarjolla.. mutta mutta... ehkä parempi odottaa vielä hetki että on kunnolla terve..

perjantai 21. syyskuuta 2012

Voihan ****

Näytää pahasti siltä että sängyn pohjalla vietetään tämä(kin) päivä.
Kuumetta ei ole, mutta yleisvointi on heikko. Kurkku on karhea ja korvassa tuntuu painetta.
Kumma kyllä vielä tuossa putkitetussa korvassa. No, tyyny ja peitto sohvalle ja eokuva boxilta niin helpottaa varmasti kummasti..

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Ärsyttävää..

taidan olla tulossa kipeäksi.
Puolenpäivän jälkeen iski armoton hedari, ja kurkku oli kipeä sekä väsytti sen verran että lapset sai nauttia elokuvasta jonka ainaka äitee sai  otettua päikkärit.

Hieman olo sen jälkeen parani mutta kurkku on yhä kipeä.
Taitaapa huomenna olla se kuuluisa lepopäivä liikunnasta.. Ärsyttää tosiaan jo valmiiksi..

Onneksi mies on tulossa huomenna kotiin jakamaan tätä vastuuta, iltaisin lasten kanssa..


Aamupaino 72,8kg!!

YES!
Voi että olen odottanut tätä että paino on alle 73kg. Vihdoinkin..
Aamun liikunnassa suunnitteilla crossarilla veivaaminen, ja kun parin viikon takaisen "cable open" viikonlopun vuoksi boxi on ääriään myöten täynnä eilinen Dieetit vaihtoon jäi näkemättä, joten mikä parempi treeni video se onkaan kun katsoo sitä ja samalla veivaa crossarilla?

Eilen illalla oli myös vähän tylsää, laitoin google hakuun "helppo laihdutus", ensimmäisenä tulee "asiantunteva" linkki laihdutusnettiin antaen ohjeen "syö puolet vähemmän kuin ennen", joopa joo..

"Esimerkiksi 2000 kcal:in ruokavalion puolittaminen 1000 kcal:iin merkitsee noin kilon painon pudotusta viikossa mikäli lähtöpaino on ollut muuttumaton."

Mua alkoi mietityttämään tuo "mikäli lähtöpaino on ollut muuttumaton" whaat?
Mitä se tarkoittaa?
Kaikista parasta antia on kuitenkin kommentit.. Voi hyvää päivää sentään!

Mutta, nyt pieni sohva röhnötys (että aamupala laskee) ja sitten veivamaan.

take care!

tämäkin täältä

tiistai 18. syyskuuta 2012

Lenkkiä, lenkkiä

täältä


Tänään valitsin sen että huomenna on paikat kippeenä. Ensiksi aamulla uintia 1500m ja aikaa siihen suttaantui 50min.
Tässäkin on huimaa edistystä tapahtunut, Heia heiasta kun kaivelin edellisen pidemmän uinnin näkyviin (heinäkuussa) silloin olen uinut 56min 1400m ja kesäkuussa tunnissa 1600m.

Illalla, kun tytär perehtyi tanssin saloihin sahasin taas pientä lenkkiä, kilometrejä kertyi yhteensä 11km ajassa 1t46min.

Tänään on siis poltettu kaloreita yhteensä 1292kcal!! Huikeeta! ja ruokaa syöty 1536kcal edestä.

Tajusin juuri myös sen, että olen tainnut unohtaa kertoa kuinka paljon elokuussa tuli liikuttua?
17tuntia, 27kertaa aika merkittävän paljon vähemmän mitä heinäkuussa (27tuntia 51kertaa) No, tosin heinäkuussa treenattiin elokokuun triathloniin joten selittänee paljon.

Voisin ottaa vinkkejä vastaan, mitä haluatte lukea.. olen vähän hukassa tämän jutun kanssa ja ajatukset harhailee missä tahansa.. Kysyäkin saa ;)

Totta tämäkin.. ;)




maanantai 17. syyskuuta 2012

Uusia saavutuksia

Eilen illalla viikonlopun juhlien jälkeen ajattelin että nyt lähden lenkille, sääkin oli mitä mainioin ei mitenkään liian kylmä ja aurinkokin vielä paistoi.

Isommat lapset pyörillä mukaan ja hölkäten. Kilometrejä kertyi 10,22km ja aikaa siihen meni 1t 31min. Tavoitteeseen siis pääsin, 10km 1t30min. Sport tracker mainitsi 10km kohdalla että aikaa oli kulunut 1t 29min 30sek.
Jaksoin hölkätä koko matkan, yhtään kävelyaskelta ei tarvinnut ottaa, omalla kohdallani tämä on melkoinen saavutus.

8km kohdalla alkoi lantiossa tuntumaan kurjalta, ja 9km kohdalla vähän enemmän lisäksi oikea reisi alkoi kipeytymään. Lenkin jälkeen saunaan ja vähän venyttelyä (pitkiä venytyksiä) joten aamulla olo jaloissa on ihan hyvä.

kuva täältä
Tämä viikko taas semmoinen kun mies on reissussa. Mutta, poikkeuksena se että pienet lähti mummilaan joten omaa aikaa on taas runsaasti.
Liikuntasuunnitelmat sen johdosta näyttää tältä

Maanantai : combat
Tiistai: uinti
Keskiviikko: lenkki
Torstai: vatsat kotona
Perjantai: compat
Lauantai: pumppi
Sunnuntai: balance

Torstain vatsat = ? katsotaan nyt miten menee, vaihtuuko tuo lepopäiväksi, vaikka melkeinhän balancekin on lepoa vaikka kyllähän sielläkin hiki tulee..

kuva täältä
 Niinpä :)

Edit: Miehen työn vuoksi, en päässyt combatiin.. Maha on lisäksi turvoksissa iisoooo pallo. Tullut syötyä 6 hapankorppua ja kokojyvä nuudeleita (joissa ravintokuituja 10g/100g) Ehkäpä se on syynä tähän..

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Aika kuluu..

Huimaa vauhtia taas mennyt aikakin eteenpäin.
Pikkuneidin synttäreistäkin on selvitty, ihan kohtuudella. Eilenkin siis herkkupäivänä kalorit jäi alle 2000kcal! Wuhuu!

Vaikka kyllä päivän mättöihin sisältyi kakkua, karkkia, pizzaa ja juustonaksujakin, yllättävää kyllä ne ei oikein maistunut hyvältä.

Tänään sitten ravintolaan syömään.. olenkin jo valinnut listlta pariloitua broileria vuohenjuustolla ja batuja..

Batut
Rehellisesti sanottuna ei ollut kyllä hajuakaan mitä Batut on, mutta onneksi meillä on Google. Batut on bataatista tehtyjä "ranskalaisia", kuulostaa todella hyviltä. Tuossa kuvassakin annos näyttää varsin houkuttelevalta, vaikka ei siis ole se mun tuleva ruokani..

perjantai 14. syyskuuta 2012

Viikonloppu edessä

ja synttäreitä juhlitaan molempina päivinä vähän.
Söin eilenkin palan kakkua, ja hyväähän se oli (vaikka ite sanonkin).

Tälläkertaa prosenttiosuudeetkin ruokailussa meni kohtalaisen lähelle sitä mitä suositellaan. Ihan hyvä niinkin.
Ei se ollutkaan niiiiin suuri ongelma syödä lounaalla isompi ateria kuin päivällisellä.
Lautanen oli kuitenkin molemmilla kerralla täynnä (kiitos salaatin) joten ei lapsetkaan kiinnittänyt huomiota siihen päivällisellä että äiti syökin vähemmän kuin normaalisti (ja siis nämä isommat lapset)

Tänään olisi sitten illalla edessä se LesMills megamix "hässäkkä", sinne aion mennä. Toivottavasti mahdun mukaan! Paikkoja on rajoitetusti ja sisään pääsee paikalla ilmoittautumisjärjestyksessä, harmikseen ei voi varata paikkaa ennakkoon.




torstai 13. syyskuuta 2012

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa alaspäin mennään..

Aamulla puntariin siis piirtyi jälleen alemmat lukemat kuin aikaisemmin 73,4kg hehee parisataa grammaa vähemmän, mutta vähemmän kuitenkin. Huolimatta tämän viikon "rastista". Ei siis enää turvota niin paljoa.

Kotisohva vei eilen voiton liikkkumiselta. Mutta jospa tänään sitten uudella innolla. TOSIN, pitääs siivota, pitääs leipasta kakku (anoppi tulee lapsia vahtimaan illalla) ja juhlistaa 4 -vuotiasta ensimmäisen kerran kakkukahvilla (vaikka itse en sitä hirveästi kerkeä nauttimaan). Tai sitten en leipase vaan tarjoan tuon yhden pakastekakun mikä meillä pakkasessa vielä on.
Jotain muffinseja senpuoleen voisi tehdäkin.


Ruokailut meni ihan nappiin, sain jopa naposteltua "sallituissa" rajoissa. Yksi pala suklaata on nautittu ja vielä illallakin cashewpähkinöitä 16g.
Olen ottanut tavaksi tuon yhden palan sukltaata päivällä kahvin kanssa. Pitää aika hyvin sen hillittömän makeanhimon kurissa, siis sen makeanhimon mikä yllättää yleensä iltaisin.
Vaikka mielestäni rahkailtapalalla tekee aika lailla saman efektin, mutta jotain "luxusta" voi myös päivällä olla.
Tämä sopii mulle.


keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Lenkkeilyä..

Yllätin itseni eilen hölkkäämällä.. yllättävää siinä oli siis se, että jaksoin hölkätä yhteen menoon niin pitkästi eli 5,2km tosin tässäkin aika tuli vastaan ennen kuin kunto loppui. Totesin jälkeenpäin että kyllähän tuota olisi jaksanut tehdä vaikka kuinka paljon.
Yhteensä kilometrejä Heia Heia trackerin mukaan tuli 9,44km ja aikaa kului n80min (mutta kaupungin karttapalvelun mukaan vain n.8,6km aikamoinen heitto).
Vein siis likan treeneihin ja itse hölkkäsin sen ajan ja tietysti mennen ja tullen kotimatkan.

Illalla kävin vielä venyttelmässä, kyllä teki hyvää.
"Urheilijahan" ei tunnetusti tervettä päivää näe, voin yhtyä tähän. Lonkka juimii aina välillä viheliäisesti. Vetäää pariksi sekunniksi täysin toimintakyvyttömäksi (tosi hyvä juttu 4 lapsen kanssa). Tämän aamun aikana noita piikkejä on tullut kymmenkunta.
Siis hierojalle mars.

Eilen syötiin kaalilaatikkoa, ja varmaan tänään ja huomennakin syödään sitä.. (vähän liian reilu satsi tuli tehtyä) Tai sitten laitan osan pakkaseen odottamaan "parempia" aikoja.

Rasvat jäi siis liian vähälle, vaikka yritin siihen varautua ja lisäsin salaattiin lounaalla teelusikallisen oliiviöljyä.

Mies lähtee tänään taas reissuun, onneksi vain kaksi päivää tällä kertaa. Täytyy katsoa kuinka tuo mun lonkka antaa varaa liikkua, parhaani teen. Vaikka sitten "vaan" kärrykävelyllä noitten lasten kanssa.

Perjantaille olisi tiedossa LesMillsin megamix omalla salilla, 1t20min LesMillsin jumppia, makupaljoa vähän kaikesta. Ehdottomasti pitää päästä paikalle.
Aika on tosin hieman myöhäinen klo 21-22:20, mutta onhan kysessä kauppojen yö -tapahtuma.
Tuon jälkeenkin on vielä yksi Sh'bam, joka loppuu sitten klo 23:15 mutta siihen en aio osallistua, menee liikaa siihen jalkojen ja käsien samaan aikaan heiluttamiseen joka ei todellakaan ole mun juttu.




tiistai 11. syyskuuta 2012

Voi voi voi..

Mihin se eilinen päivä oikein hurahti, ja ennenkaikkea miksi en ole syönyt tarpeeksi?
Toisaalta, ei ollut kyllä nälkäkään missään vaiheessa.. ja lautasetkin on ollut aina täynnä kun on tullut syötyä.

Jäi aika reippaasti alle suosituksen..

No, elämä on. Joskus tulee sitten taas liikaa.

Eilen tein reilun satsin kaalilaatikkoa, eipä siinäkään hirveästi kaloreita ole. Siihen tuli desi siirappia, joten herkkupallukkaan se kylllä vaikuttaa mutta ei kuitenkaan niin suuresti, vähän kuitenkin.

Olen lueskellut KG lehteä tässä parinapäivänä, täytyy kyllä sanoa että on mielenkiintoinen lehti. Paljon parempi kuin KuntoPlus mitä kans olen lueskellut. Tilasin sen jopa, koska tilaajalahjana oli juoksukello. Jota en kuitenkaan ole vielä oikein oppinut käyttämään. Mutta ehkä jossain vaiheessa senkin toimintaan jaksan perehtyä tarkemmin.

Tässä syksyn KG lehdessä oli ilmoitus "Elämä uusiksi 2013" kilpailusta. Siihen otetaan 6 ihmistä ja koko 2013 vuosi seurataan heidän elämäntapamuutosta. Lehteä lukiessa vähän petyin, ilmoituksen mukaan haku päättyi 3.9. mutta kuitenkin eilen ajattelin vielä käydä nettisivuilla katsomassa josko ilmoittumaan vielä pääsi.. ja siellähän oli että viimeinen ilmoittautumispäivän on 10.9. joten nyt sitten sormet ja varpaat ristiin että pääsisin tuohon mukaan!
Mä niin haluaisin sitä.. Pieni lisäporkkana siitä pienestä julkisesta onnistumisesta (ja pelko epäonnistumisesta) voisi tuoda toivottua lisäpotkua.

Lehti oli myös täynnä toinen toistaan herkullisia reseptejä! Joita pitää varmasti kokeilla myös itse.

Vaikka mies juuri eilen valitti kun ei ole ollut pitkään aikaan mitään "perinteistä" kotiruokaa, hän ajoi takaa perunamuussia (oli viimeviikolla), lihapullia ja makaronilaatikkoa.. Broileri, riisi ja lihasuikaleet ei sitten ilmeisesti ole "perinteistä" kotiruokaa hänen mielestään.
Saa kyllä mun mielestä sopeutua nyt tilanteeseen. Vaikka eihän lihapullissa ja makaronilaatikossa mitään huonoakaan ole. Varsinkin jos teksisi makaronin täysjyvämakaroniin :)




maanantai 10. syyskuuta 2012

Viikko plakkarissa

Niinhän se nyt meni että +600g tuli viime maanantaista lisää. Laitan sen kyllä "se aika kuukaudesta" piikkiin kun se kuitenkin on ihan oven takana.
Eilen en päässyt combattiin joten sitten tänään se on vuorossa, vihdoin.

Tämä viikko onkin sitten yhtä juhlaa! Toinen tyttösistä täyttää tänään 4v ja tietysti sitä pitää juhlia. Torstaina on ensimmäiset juhlat, tosin itse olen illasta 2t poissa vanhempien lasten vanhempainillassa joten vieraat saa juhlia keskenään lasten kanssa kun mieskin on reissussa (tulee kyllä silloin illalla) mutta kyllähän nuo nyt pärjää ;)

Lauantaille olen sitten suunnitellut loput juhlat, jospa tälläkertaa päästäisiin kaksilla juhlilla ettei tarvi montaa viikkoa juhlia kuten "normaalisti". Meille yleensä saa tulla silloin kun pääsee, kyllä kahvit keitetään ja kakkuakin on tarjolla ei se nyt niiiin vaivalloista ole pieniä juhlia järjestää.


Eiliset syömiset meni  vähän niin ja näin.. Punaisia/keltaisia pallukoita kertyi viikossa 9kpl.
Tämä viikko mennään vähän "rennoin rantein" näitten juhlien vuoksi, joten seuraavalla viikolla sitten takaisin ruodussa.


sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Ylensyöminen..

Eilen kyllä tuli syötyä liiiiikaaaaa!
Siis ihan tajutonta sitä ruokamäärää mitä mätin suustani alas. Mutta oli se niiiiin hyvää.
Alkupaloissa oli marinoituja tomaatteja, katkarapuja, joku munacoctaili ja maalahdenlimpun palasen päällä jotain hyvää lohi-juttua sekä peruna-feta salaattia.

Pääruuaksi, possunsisäfilettä pari pientä palasta, broileria tikussa (tämä oli pettymys, oli kuivaa) ja mustekalarenkaita. Niitä kun ei ole tullut syötyä hyvin piiitkään aikaan niin niitä tuli ahittua liikaa.. Sitten kävin hakemassa  niitä marinoituja tomaatteja, katkarapuja ja yhden maalahdenlimpun viipaleen lisää alkupalapöydästä.

Jälkkärksi, suklaata kolmella tavalla ja tietty kahvi + avec (Xante-likööri).

Melkein kaikki pallukat punaisia, kuitu keltainen..


Tuokin kalorimäärä on suuntaa antava, koska eihän mulla tuolla ollut mahdollisuutta punnita ruokia, mutta jotain sinnepäin.

Mutta tänään siis takaisin ruodussa.
Kiloklubin ohejissahan puhuttiin siitä että pitäisi sallia itselleen viikossa 5-10 keltaista/punaista pallukkaa, niin siinämielessä koko viikkoa ajatellen olen aika hyvällä mallilla.
Vaikka tänään kaikki muut, paitsi herkut olisi punaisena mulla noita "ei-vihreitä" on 9.
Mutta hauskaa oli, ei voi olla myöntämättä sitä.

Eilinen liikuntasuunnitelma meni mönkään (harmistus), päädyttiinkin siihen että kaikki lähti uimaan joten kuntouinti ei ollut mahdollista. Meidän kohta 4v ei tykkää yhtään "uida" lasten altaassa, vaan kahluualtaassa leikkii, mutta tuo 2,5v on peto vedessä. Hyppii ja uiskentelee kellukkeiden kanssa kuin kala.
Hyppelehtii vesiliukumäkeenkin uudestaan ja uudestaan.. siis aivan mahdoton mutta niin mahtavaa seurata toisen iloa.
Meillä kaikki lapset on käynyt vauvauinnissa, ja silloin siitä nauttineet. Nuorimmaisen  vauvauinti tosin jouduttiin päättämään hänen ollessa 9kk kun korvat putkitettiin eikä nähty sitä mielekkäänä tunkea tulppia korviin ja pantaa päähän siinä vaiheessa (nyt menee jo "rutiinilla") joten "outoa" että hän kuitenkin niin paljon uimisesta nauttii.

Mutta, nyt kuppi kahvia ja jotain aamupalaa...

lauantai 8. syyskuuta 2012

Maha turvoksissa..

Maha on kuin olisi puolessa välissä raskaana! Tämä ei voi tarkoittaa kuin sitä yhtä asiaa, "se" aika kuukaudesta lähestymässä.
Tämä ei vielä kuitenkaan näy vaa'alla, onneksi kai.

Tänään on sadepäivä.. olin ajatellut tällepäivää salia ja uintia mutta mutta.. autoa ei ole tänään käytössä ja mietinkin pitäisikö kuntoilla kotona?
Suunnitelmissani  olin ensiksi menossa salille ja sieltä uimaan mullta ei kuitenkaan ole kunnon sadevarusteita pyöräilyyn, joten.
Plan B: Lasten tekniikkakoulun ajaksi uimaan, mies saa jäädä kahden nuoremman kanssa kotiin ja crossarilla kotona, kuulostaa lähes yhtähyvältä kuin sali+uinti sillä erotuksella ettei tarvi pyöräillä sateessa.


Eilen tuli syötyä vähän vähemmän kuin toissapäivänä ja yhdestä 14g suklaapalastakin huolimatta sain kaikki pallukat vihreeksi.

Päivän syömiset meni näin:
Aamu
kaurapuuro
50g mustikkaa
1dl vadelma-persikka keitto (runsaskuituinen)
7g tuorejuusto
1 omega 3 kapseli

Lounas
Frise+mangosalaattia
38g Real
34g avocado
2,5dl kevytmaito
14g suklaanpala + kahvi

Välipala
130g Alpro Soya mild&creamy jugurttia

Päivällinen
Frise+mangosalaattia
20g tomaattia
20g porkkanaa
92g wok vihanneksia
50g täysjyväriisiä
50g broileria
40g Real
28g avocadoa

Iltapala
Mansikka-ananas smoothie.

Mansikka-ananas smoothie 2:lle
250g maitorahkaa
240g mansikkaa
1dl maitoa
150g ananasmurskaa mehuineen

Kun vaihtaisi lounaan ja päivällisen paikkaa prosentuaaliset suositukset menisi "oikein", mutta taas toisaalta tämä sopii mulle paremmin. Lounaalla kun on vain osa perheestä paikalla, niin se ei ole se "pää" ruoka meillä vaan tuo päivällinen kun kaikki on paikalla.

Tänään illalla sitten juhlimaan, hyvää ruokaa ja juomaa sekä tietenkin seuraa luvassa.
Huomenna paluu "ruotuun"..

Hvyää viikonloppua!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Mitäs nyt..

Eilen ajattelin että täytyy nyt sitten lounaalla syödä "kunnolla" että se olisi se 40% päivän energiasaannista.
No aika lähelle se meni.. 38%, mutta päivällinen meni vähän penkin alle..

Ostin Vaasan uusia Vaasan Rilla -rieskoja, "Rieska kuin tortilla" vaikutti tosi hyviltä, ja näytti houkuttelevilta..

Vaasan Rilla
Huomattavasti paremman makuisia kuin normi tortillat.
No, en katsonut energiasisältöä ollenkaan ennen syömistä. Nakkasin noita kaksi, väliin vähän tuorejuustoa, jauhelihaa ja juustoraastetta ja sitten pannulle ja vedin nassuuni.
Kiloklubista ei tuota vielä löydy, mutta Lapin Rieska on melkein sama asia, muokkasin vaan määrän siihen mitä kaksi Rillaa vastaa. Yhdessä Rillassa on nimittäin 150kcal.

No, oli mulla lautasella lisäksi 100g salaattia, joten vähän tasapainoitti tuota ateriaa.

Eilinen liikkunta onnistui ihan hyvin, Heia Heia trackerin mukaan 6,25km ja aikaa meni 55min. Jännä, miten yksi n.13kg vähäemmän painoa vastustuksessa saa aikaan että pääsee pidemmälle.. TOSIN, nyt intervallit meni niin että 2min reipasta kävelyä ja 4min hölkkää, joten sekin vaikuttaa varmasti asiaan kun hölkkää kauemmin.

Mietin siinä hölkätessäni, että osaankohan oikeasti juosta, siis ihan juoksemalla juosta vaan onko mun "juoksu" tuota hölkkää? Täytyisi varmaan osallistua johonkin juoksukouluun, että oppisi juoksemaan oikein. TOSIN, ehkä siihen "juoksuun" vaikuttaa se että samalla työntää niitä rattaita.


Energian keltainen pallukka vinkuu sitä kun 34% rasvoista oli tyydyttyneitä.
Kuiduissa taas ei viljatuotteet olleet tarpeeksi runsaskuituisia. Kokonaiskuidut oli kuitenkin 28,8g. Kun se pitäisi vähintään olla 25g.
Eli suuri merkitys on myös sillä mistä se kuitu tulee.

NIIN, ja tuli syötyä liikaa. TOSIN (taas) jos ja kun pääsen vielä loppuviikon urheilemaan miten olen suunnitellut tuokin tasaantuu kun päivittäinen energiansaanti suositus nousee, eli en ole tässä vaiheessa siitä huolissani.

Huomenna on taas "juhla" päivä. Lapset viedään mummilaan ja lauantai illalla miehen kanssa juhlimaan.
Ruokapäiväkirjaankin olen jo kirjannut 2 x punaviinilasillinen ja 2 x siideri, näistä tulee jo 771kcal + tähän sitten vielä päivän syömiset. Mutta en aio otaa siitä mitään stressiä. Kunhan kovinpaljoa viimeviikon herkkupäivän kalorimäärää ei ylitetä (2776kcal)!

Mutta, nyt ulkoilemaan lasten kanssa, mukavaa päivää kaikille!



torstai 6. syyskuuta 2012

Puntarilla käynti

http://weheartit.com/entry/36259494

Olen alkanut käymään lähes joka aamu puntarilla.. mutta tuloksia en ole viittinyt kirjata mihinkään  ylös, paitsi tänä aamuna kun puntari näytti hyvin pitkästä aikaa 73,6kg!
Vähän vajaa 2vkoa sitten paino oli 75,1kg.. ja tämän viikon maanantaina 74,1kg.

En voinut ajatellakkaan, että paino lähtisi loppujen lopuksi laskuun, ja onko tosiaan ollut vain siitä kiinni etten ole merkinnyt ruokia ylös? Vai siitä kun merkitsee pakostakin "haluaa" syödä "paremmin" että saisi palkinnoksi vihreitä pallukoita??
Vaikka olin kuvitellut syöväni oikein...

http://weheartit.com/entry/36612697/via/keepitsimpleb# 
Yksinkertaista vai mitä, mutta miksi se silti on niin vaikiaa?

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Alan oppimaan

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa..



Tänäänkään ei ole ollut näkä missään vaiheessa, ja päästiin alle suosituksen ravinnosta saadusta energiasta.
Viilaamista vielä sen suhteen miten ruokailut painottuu päivän aikana.

Tänään  söin näin:
Aamu (16%, suositus 20%)
* kaurapuuroa lautasellinen
* 50g mustikkaa
* 45g Real
* 8g kevyt tuorejuustoa 14%
* 2dl maitoa
* muki kahvia + loraus maitoa

Lounas (26%, suositus 40%)
* 65g pinaattilättyjä
* 54g kesäkurpitsaa
* 32g porkkanaa
* 62g kurkkua
* 37g tomaattia
* 82g dippiä, tästä söin varmaan "vain" 70g kun nuorimmainen rohmusi kans..
* 40g Real (jännä miten noi viipaleet painaa aina niin eri määrän)
* 8g kevyt tuorejuusto
* 2dl maito

Välipala (kerkesin!) (10%, suositus 7%)
* 47g Real
* 6g kevyt tuorejuusto
* 40g avocadoa
* 36g kurkkua
* 23g kesäkurpitsaa
* muki kahvia + loraus maitoa
(tässäkin kävi niin että nuorimmainen halusi haukata leivästä, eikä niin pieniä haukkauksia ja aphia tietysti palan painikkeeksi)

Päivällinen (23%, suositus 26%)
* 80g pastaa
* 60g jauheliha-kanttarelli kastiketta
* 65g kesäkurpitsaa
* 70g tomaattia
* 2dl maitoa

Iltapala (25%, suositus 7%)
* 250g maitorahkaa 0,2%
* mansikkaa 100g
* banaania 84g
* avocadoa 60g
* maito 1dl
* 1 omega 3 kapseli

Yhteensä 1663kcal (suositus 1720kcal)


Liikunnassa tänään oli lepopäivä. Huomenna sitten ajattelin taas sitä kärry intervallia vedellä tuolla kaupungilla kun kolmonen on omassa harrastuksessaan, silloin tosin kyyditettäviä on vain yksi joten vähän helpompaa. Ja jos noi kaksi vanhempaa menisi kavereilleen (kun sitä joka päivä hokee) niin olisi helppoa myös sen suhteen..
Suunnitellun lenkin kerkeisi hyvällä lykyllä kiertämään kolmesti matkaa kertyisi 5,3km ja aikaa käytettävissä 45min. (saiskohan sitä sittenkään sitä täyttä kolmea kierrosta..)

Mutta, nyt on taas aika rojahtaa sohvalla möllöttämään.. Take care!



Tein sen taas

..ylitin suositeltavan energiasaannin ravinnosta. JOS olisin eilen illalla syönyt iltapalla vain puolet tekemästäni smoothiesta, olisin pysynyt alle suosituksen, mutta mutta..


Kasviksia (+hedelmät ja marjat) tuli syötyä yhteensä huimat 908,1g,  kuituja 36,8g.
Nyt näyttäisi siis siltä, että 3 palaa Real leipää, kaurapuuro ja täysjyväriisi vaikka se ei ollutkaan kovin kuitupitoista riittää saamaan kuitupallukan vihreäksi.
Asia mitä monet siellä kiloklubin keskusteluissa miettii.
Sieltä muuten luin että askillisella Sisu -pastellejakin saa kuidut vihreäksi.

Eilen esikoinen jäi kotiin, oksenti aamusella muutaman kerran, mutta ei onneksi enää puolen päivän jälkeen. Mutta on nyt vielä tämän päivän kotona.

Eiliselle olin suunnitellut taas kärry-intervalli hölkkää mutta ei se sitten onnistunut. Vaihtui humoristiseen 30min vatsalihastreeniin ja myöhemmin illalla 45min venyttelyyn.
Humoristinen vatsalihastreeni on sitä kun tuossa pienessä tilassa tv:n edessä jumppaa yhteensä 5 henkeä ja kun se 2,5vuotiaskin on ihan tosissaan mukana. Hän ei ihan kaikkea jaksanut tehdä mutta muut, kohta 4v, kohta 7v ja 8v kyllä veti ihan kiitettävästi.

Tänään on pojalla futisharkat ja mietinkin lähtiskö sinne juosten, pyörällä vai autolla ja tänään olisi se "lepopäivä" liikunnasta.
Matkaa harkkoihin olisi, jos hallin kulmalta pystyy "oikaisemaan" vähän vajaa 2km ja jos ei pääse vähän vajaa 3km. Olisi siis oivan mittainen lenkki siis.

Tällä viikolla sain myös tietää että kaksi vanhinta oli päässyt uimaseuran tekniikkakouluun, joten meidän harrastekalenteri on aika liikuntapainoitteinen.
Esikoisen ei-liikunnallinen harrastus, kuvataidekoulu vie viikosta 1,5t.
Sitten on tanssia, futista ja uintia. Mikä tarkoittaa sitä että jokatoinen sunnuntai on nyt semmoinen päivä kun meidän lapsilla ei ole harrastuksia kenelläkään!
Lapsia on siis 4.
Tuon kalenterin kanssa on sitten kiva alkaa suunnittelemaan niitä omia liikkumisiaan, osan nyt onneksi voi ajoittaa samaan aikaan lapsen harrastuksen kanssa ja onneksi on se toinenkin aikuinen perheessä että oikeasti on mahdollisuus päästäkin tekemään jotain.

Onneksi myös kotona pystyy tekemään, vaikka sitä aluksi hieman epäilinkin. Tosin crossarilla ei kannata alkaa polkemaan lasten läsnäollessa kun tulevat siihenkin mukaan ja siinä on sitten se vaara (jos ite ei ole ihan kuusalla) että pienen jalat tai joku muu osa jää väliin.

Varmistin myös oikean liikkuja profiilini kiloklubiin, se on tosiaan kuntoliikkuja. Suositukset, kuten ajattelinkin minimejä joten jatkan tänän samaan malliin kun se tuntuu nyt hyvältä.

Liikuntamerkintöjä merkkaan myös Heia Heiaan, käyttääkö kukaan muu sitä?
Täällä



tiistai 4. syyskuuta 2012

Vihreät pallukat

No niin, tässä se nyt sitten on..

* Hyvä! Tämän päivän ruokavaliossasi on riittävästi kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä.

Kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen ja sienten määrä ruokavaliossasi on nyt erinomainen eli 830.9 grammaa. Kiloklubin vähimmäissuositus on 600 grammaa.

* Päivittäinen energiansaantisi on kohdallaan.
Proteiinien osuus ruokavaliosi kokonaisenergiasta on 26% ja rasvan osuus 29%. Lisäksi rasvoista on tyydyttyneitä rasvoja 31%. Kiloklubin suositus proteiinien osuudeksi kokonaisenergiasta on 15-35%. Rasvaa tulisi olla 25-65%, joista tyydyttyneitä rasvoja alle 33%.
Saat siis ravinnostasi oikean määrän oikeanlaista energiaa. Jatka samaan malliin!

* Energiapitoisten herkkujen, naposteltavien ja juomien määrä tämän päivän ruokavaliossasi on kohtuullinen.
Ruokavaliossasi on nyt 0 dl korkeaenergisiä juomia ja 0 grammaa energiapitoisia herkkuja. Lisäksi ruokavaliosi kokonaisenergiamäärästä 0% kertyy herkuista.
Kiloklubin suositus on alle 5 dl korkeaenergisiä juomia ja alle 100 g energiapitoisia herkkuja, kuten makeisia, leivonnaisia ja sipsejä. Lisäksi ruokavalion kokonaisenergiamäärästä alle 10% pitäisi tulla herkuista.
Osaat käyttää sopivasti energiapitoisia herkkuja. Jatka samaan tapaan!

* Hyvä! Kuitujen määrä ja laatu tämän päivän ruokavaliossasi on sopiva.
Ruokavaliosi kuidun määrä on hyvä eli saat kuituja yhteensä 40.3 grammaa. Kiloklubin suosittelema vähimmäiskuitumäärä on 25 g. Jos ruokavaliossasi on viljatuotteita, ne ovat myös tarpeeksi runsaskuituisia, eli niissä on kuitua yli 6g/100g.
Kuitu syrjäyttää ruuassa imeytyvää energiaa, tasaa verensokerin heilahteluita ja parantaa kylläisyyttä auttaen näin osaltaan painonhallintaa. Lisäksi kuitupitoisuus on hyvä etämittari täysjyväviljatuotteiden ja kasviksien käytölle ja kertoo näin monien vitamiinien, mineraalien ja bioaktiivisten ainesosien runsaasta saannista.

Eilen ei tullut syötyä perunaa, riisiä taikka pastaa, mikä varmaan osaltaan selittää kuidun viheryyttä.
Tänään jätin pellavansiemenrouheen puurosta pois, ajattelin testata jos syö tuon 3-4 Real leipää päivässä onko se riittävä takaamaan riittävän kuidun saannin ja jos myös syö pastaa tai riisiä miten se vaikuttaa.. Vaikkakin riisi mitä kaapissa on on täysjyvää, pasta ei.

Kiloklubin asetuksiakin vähän muutin, vaihdoin laihduttajaliikkujan kuntoliikkujaksi. Se vaikutti siten, että viimeviikon punaisuus teho neliössä vaihtui vihreäksi.
Kuntoliikkujan ja laihdutusliikkujan ero on myös siinä, että kuntoliikkujalle suositellaan vain 90min vähimmäisliikkumiseksi.  Laihdutusliikkujalla se oli 200min.
Kuntoliikkujana taas saa vähän "anteeksi" notia kovempia treenejä joten sopii mulle mielestäni paremmin.. Tai onko sillä loppujen lopuksi niin suurta merkitystä kumpi se on kun kuitenkin liikkuisin miten ite haluan, ainut vaan se että haluan metsästää niitä vihreitä..
Mikä varmaan osaltaan on myös väärin..



maanantai 3. syyskuuta 2012

Nykytilanne ja tavoite..

Nonnan projektissa törmäsin mielenkiintoisiin simulaatio kuviin, sainkin linkin missä voi kokeilla omilla mitoilla miltä näyttää ja tietenkin tein omanikin.

Weight Loss Simulator löytyy täältä..


Oikealla se nykytilanne (mun mielestä mulla on kyllä vähän enemmän masua) ja vasemmalla se tavoite.
Tuo on kyllä se äärimmäinen tavoite 58,5kg kyllä mulle se 60kg tällä hetkellä piisais.. (tuon verran olen painanut n.18v sitten)

Plaah, ähky!

Päivän viimeinen ateria syöty ja maha on kyllä täynnä.
Nyt jos saan pidettyä mieliteot kurissa, kaikki pallurat kiloklubissa on tältä päivältä vihreänä!

Tosin, se ravinnosta saatava energia ylittyi 36kcal:lla suosituksesta, mutta puolustukseksi voi mainita kärrylenkki lasten kanssa (2 lasta kyydyissä) ja yksi pyöräilevä melkein 7v, jolle sai huudela vähä väliä "aja suoraan, käänny oikealle, ja hyvänen aika sentään poika, pysy siellä oikeassa reunassa!" Tämä poika on nimittäin tässä koulun alkamisen jälkeen meinannut jäädä pyörän alle jo kahdesti.
No se siitä..

Eli olisi ihan ensimmäistä kertaa tässä blogissa sen ruokapäiväkirjan vuoro, mitä sainkaan ahdettua napaani tänään, siten että pallurat on kaikki vihreenä (tällä hetkellä)

Aamu 320kcal 18%, suositus 20%:
* lautasellinen kaurapuuroa
* 1 rkl pellavansiemenrouhetta
* 50g mustikkaa
* 1dl sokeroimatonta vadelmakeittoa
*  34g Real leipää
* 5g Kultarypsi levitettä (60%)
Mukillinen kahvia maidolla

Lounas 418kcal 24%. suositus 40%:
* 105g broilerin filesuikaleita (kypsennetty paino)
* 160g Wok vihanneksia
* 10g makeaa chili kastiketta
* 47g Real leipää
* 5g kultarypsiä
* 2,5dl maitoa

Päivällinen 443kcal 25%, suositus 26%:
* 200g mango-omena-perhesalaattia (Pirkan perhesalaatti pussukka, tomaattia, kurkkua, omenaa, mangoa)
* 50g broilerin filesuikaleita (taas)
* 40g Real leipää
* 10g kevyt tuorejuustoa (Pirkan, mikä ei sitten ollutkaan niin "kevyt" 15%)
* 35g avocadoa
* 2dl maitoa

Iltapala 575kcal 33%, suositus 7%:
* 250g maitorahkaa 0,2%
* 143g mansikkaa
* 116g banaania (näistä smoothie)
* 48g Real leipää
* 99g avocadoa
* 2g suolaa

Yhteensä 1756kcal
(päivän energiavaje -469kcal, suositus -519kcal)

Kyllähän tässäkin on viilaamista, tänään jäi aikataulun suunnittelemattomuuden vuoksi välipala pois ja noi prosenttiosuudet päivän energiasta on aikalailla vinksallaan.

Kärrylenkki tosiaan kesti 49min ja matkaa kertyi 5,28km kaloreita paloi 479kcal.
Intervalleina koko lenkki, 2min reipasta kävelyä + 1min reipasta hölkkää.
Rattaat ei ole lähellekkään juoksuun suunniteltuja, ainakaan mun pituiselle. Ovat pyöränperäkärryt joissa on  työntöaisa ja se etupyörä.
Työntöaisa on mun mittaiselle aivan liian korkea, joten hartioissa "juokseminen" tuntuu eniten.

Se on ollut kiva huomata, että "juokseminen" sujuu huomattavasti paremmin kuin esim huhtikuussa, jolloin vaivasi lonkat ja nivuset sekä hapenottokyky oli huono.
Nyt ei satu mihinkään ja keuhkotkin on jonkin verran "kehittyneet" kun tuo lenkkeily ei enää niin satu keuhkoihin kuin aikaisemmin.


Uusi viikko..

Pääsin kuin pääsinkin eilen käymään Combatissa! Mikä ihana fiilis sen jälkeen.
Vaikka ei ollutkaan täysi tunti, vaan 50min joka "yleisönpyynnöstä" venyi 55min (hurja ero)

Combatti sitten nosti päivittäistä kalorimäärää sen verran että loppujen lopuksi ti-su välisenä aikana vajetta tuli 1226kcal.

* Hyvä! Tämän päivän ruokavaliossasi on riittävästi kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä.

Kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen ja sienten määrä ruokavaliossasi on nyt erinomainen eli 741.1 grammaa. Kiloklubin vähimmäissuositus on 600 grammaa.

* Tämän päivän ruokavaliossasi rasvojen laatua pitää parantaa.

Ruokavaliosi rasvojen kokonaismäärästä 44% on tyydyttyneitä rasvahappoja. Kiloklubi suosittelee, että tyydyttyneiden rasvojen osuus olisi 33%, mutta tähtää aluksi ainakin siihen, että määrä olisi alle 40%.

Pehmeät, tyydyttymättömät rasvat edistävät terveyttäsi ja edesauttavat painonhallintaasi. Saat niitä mm. kasviöljyistä, salaattikastikkeista ja margariinista. Vähennä tyydyttyneen rasvan osuutta valitsemalla nykyistä vähärasvaisempia maito-, liha-, ja einesvalmisteita ja vältä kovetettuja kasvirasvoja. Vähennä myös rasvaisten makeisten ja suolapalojen määrää. 


* Liian suuri osa tämän päivän ruokavaliosi energiasta tulee energiapitoisista herkuista ja naposteltavista.

10 % ruokavaliosi kokonaisenergiasta tulee nyt energiapitoisista herkuista (makeiset, leivonnaiset, sipsit, soseet ja muut kylläisyyttä huonosti pitävät tuotteet). Kiloklubi suosittelee herkkujen osuudeksi alle 10 %.

Liiallinen sokerin ja tyydyttyneiden rasvojen saanti vaikeuttaa painonhallintaa ja heikentää terveyttä. Tarkista ennen kaikkea ruokailurytmisi ja se, että syöt riittävästi kunnon ruokaa. Nämä auttavat kohtuullistamaan etenkin illalla iskeviä mielitekoja. 


* Hyvä! Kuitujen määrä ja laatu tämän päivän ruokavaliossasi on sopiva.

Ruokavaliosi kuidun määrä on hyvä eli saat kuituja yhteensä 35.8 grammaa. Kiloklubin suosittelema vähimmäiskuitumäärä on 25 g. Jos ruokavaliossasi on viljatuotteita, ne ovat myös tarpeeksi runsaskuituisia, eli niissä on kuitua yli 6g/100g.
Kuitu syrjäyttää ruuassa imeytyvää energiaa, tasaa verensokerin heilahteluita ja parantaa kylläisyyttä auttaen näin osaltaan painonhallintaa. Lisäksi kuitupitoisuus on hyvä etämittari täysjyväviljatuotteiden ja kasviksien käytölle ja kertoo näin monien vitamiinien, mineraalien ja bioaktiivisten ainesosien runsaasta saannista.



* Viikko-ohjelmassasi on nyt peräti 37% korkeatehoista liikuntaa (yli 80% maksimisykkeestä tai yli MET 8). Laihdutusliikkujan kannattaisi tähdätä siihen, että enintään 15% liikunnasta olisi korkeatehoista.

Kovatehoinen liikunta ei ole suositeltavaa laihduttajalle, sillä siihen liittyy tapaturmariskejä ja ylirasitusvaaroja. Laihduttajan kannattaa pitää mielessä, että keski- ja matalatehoista liikuntaa pystyy harrastamaan pitempään ja useimmin, jolloin sen avulla voi parhaiten lisätä kalorinkulutusta. 


Muut vihreet oli jo edellisessä postauksessa. Mietiskelin tuota "siihen liittyy tapaturmariskejä ja ylirasitusvaaroja", ei ehkä niin pidä omalla kohdalla paikkansa, koska olen kuitenkin liikkunut jo jonkinverran ja liikkeet on kuitenkin tuttuja. 
Ehkä tuo vinkki koskee huomattavasti ylipainoisia ihmisä, vaikka onhan munkin BMI siinä vähän alle 30 mikä on merkittävän lihavuuden "rajapaalu".

Kuulemma ruokapuolella keltaisia ja punaisia pallukoita saa viikossa olla 5-10, ei kuulemma pidä tavoitella että joka päivä kaikki olisi vihreänä, koska silloin voidaan jo puhua jonkinasteisesta syömishäiriöstä.
Jotenkin silti, itse haluaisi tavoitella sitä neljän vihreää, mahdollisimman usein mutta en silti menisi sanomaan että mulla olisi jonkinasteinen syömishäiriö.
Vai olenkohan vaan (taas vaihteeksi) tulkinnut lukemaani jotenkin väärin.

Mielenkiintoinen pointti oli se noissa vinkeissä, että ei suositeltu kerta viikkoon herkkkupäivää, koska se joillakin saattaa johtaa älyttömiin 4000-5000kcal ylilyönteihin, joka sitten vesittää koko viikon energiavajeet.
Mulla tuo onneksi vielä pysyi lauantaina hanskassa, vaikka vieläkin mietin sen Mars patukan järkevyyttä.

Tämän viikon liikunnat on lähinnä lastenrattaiden kanssa juoksua, vatsalihasjumppaa, crossarilla veivaamista ja loppuviikosta pääsen salille, uimaan ja combattiin, näillä valinnoilla vaihtelevuus menee punaiselle, koska liikkuvuutta harjoittavia liikuntalajeja ei ole.
No pitää katsoa mitä keksii vielä lisäksi tai vaihteluksi. (näköjään venyttely tai body balance saisi kaikki vihreeksi..)
Joten, taidanpa siis venytellä kotona, ei kai siihen aina ohjaajaa tarvi?

Hyvää musaa vaan korville ja illalla venyttelemään.. Onkohan se jotenkin vinksahtunutta jos haluaa joka viikko liikunta neliöt kaikki vihreeksi??
 
 
 

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Herkkupäivän tilinteko

Yhteiskalorimäärä huimat 2776kcal!
Mutta jos haluaisi "huijata" itsenään, näinä viiden päivän aikana mitä olen kiloklbiin merkinnyt olen syönyt yhteensä 8872kcal kun olisin saanut syödä 9405kcal edestä. Joten vajetta jäi 533kcal, mutta silti on vähän syyllinen olo.
Eilen olisi IHAN hyvin voinut jättää syömättä sen viimeisen suklaapatukan (Lidlin Mars tyylinenpatukka)

Se mihin eilisen suhteen olen tyytyväinen, sipsejä söin vain 60g! "Entisessä" elämässä vedin hyvinkin puolet siitä megapussista, järkyttävää!
Muitaherkkuja sipsien ja suklaapatukan lisäksi oli päivälliseksi nautittu kanahampurilainen, Kokkikartanon kaupasta ostettu. Sisälle mätin Taffelin LemonCrass dippikastiketta, halloumijuustoa, salaattia, tomaattia, punasipulia ja koskenlaskijaa!

Liikuntaa ei tullut harrastettua yhtään.


* Hyvä! Tämän päivän ruokavaliossasi on riittävästi kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä.

Kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen ja sienten määrä ruokavaliossasi on nyt erinomainen eli 982.3 grammaa. Kiloklubin vähimmäissuositus on 600 grammaa. ("herkuissa" oli paljon vihanneksia dipattavana")

* Tämän päivän ruokavaliossasi rasvojen laatua pitää parantaa.

Ruokavaliosi rasvojen kokonaismäärästä 35% on tyydyttyneitä rasvahappoja. Osuuden pitäisi olla alle 33%.

Olet valinnut ruokavalioosi liian vähän pehmeitä, tyydyttymättömiä rasvoja. Niitä saat runsaasti mm. kasviöljyistä, salaattikastikkeista ja margariinista. Niiden sopiva saanti edistää terveyttäsi ja edesauttaa painonhallintaasi. Vähennä tyydyttyneen rasvan osuutta valitsemalla nykyistä vähärasvaisempia maito-, liha-, ja einesvalmisteita ja vältä kovetettuja kasvirasvoja. Vähennä myös rasvaisten makeisten ja suolapalojen määrää. 


* Liian suuri osa tämän päivän ruokavaliosi energiasta tulee energiapitoisista herkuista ja naposteltavista.


21 % ruokavaliosi kokonaisenergiasta tulee nyt energiapitoisista herkuista (makeiset, leivonnaiset, sipsit , soseet ja muut kylläisyyttä huonosti pitävät tuotteet). Niiden osuuden pitäisi olla alle 10% , mutta tähtää aluksi siihen, että osuus olisi ainakin alle 15%.

Liiallinen sokerin ja tyydyttyneiden rasvojen saanti vaikeuttaa painonhallintaa ja heikentää terveyttä. Tarkista ennen kaikkea ruokailurytmisi ja se, että syöt riittävästi kunnon ruokaa. Nämä auttavat kohtuullistamaan etenkin illalla iskeviä mielitekoja.
Tämän päivän ruokavaliossasi on liikaa herkkuja. ( I KNOW! mutta se oli tarkoituskin)

Ruokavaliossasi on 118 g energiapitoisia, mutta huonosti kylläisyyttä pitäviä ruokia. Kiloklubi suosittelee tällaisten herkkujen määräksi alle 100 g päivässä.

Voit syödä energiapitoisia herkkuja, mutta ei päivittäin eikä suuria annoksia. Reilujen ruoka-annosten syöminen tasaisesti pitkin päivää auttaa osaltaan kohtuullistamaan mielitekoja – samoin se, että annat itsellesi luvan syödä herkkuja silloin tällöin. 
* Tämän päivän ruokavaliosi viljatuotteet eivät ole tarpeeksi runsaskuituisia.

Ruokavaliosi viljatuotteista 31% on runsaskuituisia. Kiloklubi suosittelee, että ruokavaliosi viljatuotteista vähintään 75% olisi runsaskuituisia, mutta tähtää aluksi ainakin siihen, että niitä olisi edes yli 50%. Viljatuotteiksi määritellään vähän käsitellyt, pienen energiatiheyden kokojyvätuotteet, kuten leivät, murot, puurot ja myslit. Riisi ja pastatuotteet eivät lukeudu näihin.

Viljatuotteista kannattaa valita runsaskuituisia vaihtoehtoja, sillä kuitu syrjäyttää ruuassa imeytyvää energiaa, tasaa verensokerin heilahteluita ja parantaa kylläisyyttä auttaen näin osaltaan painonhallintaa. Lisäksi kuitupitoisuus on hyvä etämittari täysjyväviljatuotteiden ja kasviksien käytölle ja kertoo näin monien vitamiinien, mineraalien ja bioaktiivisten ainesosien runsaasta saannista.
Ruokavaliosi kuitujen kokonaismäärä on 39.7 g.
***



Tästä viikosta olen huomannut sen, että pitäisi syödä enemmän. Voi apua!
Kun nytkin jo tuntuu siltä että maha paukkuu tästä ruokamäärästä. Tai sitten pitäisi vaan etsiä niitä ruokia joissa niitä kaloreita on enemmän.
No, mies on ensviikolla reissussa ma-to ja kävi kaupassa niin johan taas löytyy eineksiä (pinaattilättyjä) jääkaapista (suunnittelin syöttäväni ne kuitenkin lapsille vaan). Sitten on broilerin koipia ja filesuikalaieta...
Salaattiaineksia kyllä täytyy käydä kaupasta hakemassa ja yrittää pitää itsensä kurissa, sillä normaalisti kun mies on reissussa olen "lohduttanut" itseäni niillä herkuilla iltaisin (kun lapset on jo nukkumassa)..
Täytyy nyt tehdä se lohdutus noilla smoothieilla.. Maitorahkaa ja marjoja.. lapsetkin tykkää joten kaippa se tulee olemaan meidän iltapala seuraavan viikonajan.

Se tietysti harmittaa etten pääse salille/ryhmiksiin mutta täytyy käydä kärrylenkillä lasten kanssa. Saavatpahan hekin vähän aktiviteettia, joten ehkä nukahtavat iltaisin ilman suurimpia älämölöjä (toivossa on hyvä elää).



lauantai 1. syyskuuta 2012

Pakkomielle pallukoista

Niinpä niin, 5 päivää merkintöjä takana ja olen koukussa! En olisi ikinä uskonut että niin voisi käydä.
Olen kokenut sen todella vaivalloiseksi mutta eipä se sitä loppujen lopuksi olekkaan.
Vihreiden pallukoiden tavoitteleminen on "hauskaa" ja viimeistään iltapalalla sitten iskee "paniikki" jos vihreitä pallukoita ei ole neljää..

No, eilen se oli hyvin hyvin lähellä..

* Hyvä! Tämän päivän ruokavaliossasi on riittävästi kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä.

Kasvisten, vihannesten, hedelmien, marjojen ja sienten määrä ruokavaliossasi on nyt erinomainen eli 628.2 grammaa. Kiloklubin vähimmäissuositus on 600 grammaa.

* Päivittäinen energiansaantisi on kohdallaan.

Proteiinien osuus ruokavaliosi kokonaisenergiasta on 18% ja rasvan osuus 25%. Lisäksi rasvoista on tyydyttyneitä rasvoja 29%. Kiloklubin suositus proteiinien osuudeksi kokonaisenergiasta on 15-35%. Rasvaa tulisi olla 25-65%, joista tyydyttyneitä rasvoja alle 33%.
Saat siis ravinnostasi oikean määrän oikeanlaista energiaa. Jatka samaan malliin!

* Energiapitoisten herkkujen, naposteltavien ja juomien määrä tämän päivän ruokavaliossasi on kohtuullinen.

Ruokavaliossasi on nyt 1 dl korkeaenergisiä juomia ja 21.3 grammaa energiapitoisia herkkuja. Lisäksi ruokavaliosi kokonaisenergiamäärästä 5% kertyy herkuista.
Kiloklubin suositus on alle 5 dl korkeaenergisiä juomia ja alle 100 g energiapitoisia herkkuja, kuten makeisia, leivonnaisia ja sipsejä. Lisäksi ruokavalion kokonaisenergiamäärästä alle 10% pitäisi tulla herkuista.
Osaat käyttää sopivasti energiapitoisia herkkuja. Jatka samaan tapaan!

* Tämän päivän ruokavaliosi viljatuotteet eivät ole tarpeeksi runsaskuituisia.

Ruokavaliosi viljatuotteista 65% on runsaskuituisia, mikä on jo kohtuullinen määrä. Tavoittele kuitenkin vielä sitä, että niitä olisi yli 75%. Viljatuotteiksi määritellään vähän käsitellyt, pienen energiatiheyden kokojyvätuotteet, kuten leivät, murot, puurot ja myslit. Riisi ja pastatuotteet eivät lukeudu näihin.

Viljatuotteista kannattaa valita runsaskuituisia vaihtoehtoja, sillä kuitu syrjäyttää ruuassa imeytyvää energiaa, tasaa verensokerin heilahteluita ja parantaa kylläisyyttä auttaen näin osaltaan painonhallintaa. Lisäksi kuitupitoisuus on hyvä etämittari täysjyväviljatuotteiden ja kasviksien käytölle ja kertoo näin monien vitamiinien, mineraalien ja bioaktiivisten ainesosien runsaasta saannista.

Ruokavaliosi kuitujen kokonaismäärä on 33.9 g.

Nuo kuidut mietityttää, miten ihmeessä sen voi saada vihreäksi? Tänään testaan sitä, että syön joka aterialla ruispuikulan, josko sitten tuo kuitumäärä viljatuotteista nousisi niin suureksi että vihreä pallukka tulisi.
Nythän tuo leivän syönti on ollut tooodella vähäistä, ei vaan ole maistunut.

Aamulla kaurapuuroon lisään pellavansiemenrouhetta ja iltapalalla rahkaan/smoothieen kauraleseitä. Näisä ei kiloklubin mukaan olisi hyvä kuitujansa saada. Paitsi jos kärsii ummetuksesta.

Eilen tuli tehtyä tosi hyvää smoothieta, tässäpä teillekin, kannattaa kokeilla.
145g nektariinia (yksi)
135g mansikkaa
100g mustikkaa
16g kaakaojauhetta (esim Fazerin, eli siis sitä mitä käytetään yleensä leivonnassa)
250g maitorahkaa
1,25dl maitoa
30g kauraleseitä.

Kaikki yhdessä blenderiin ja surauteteaan smoothieksi. NAM, tästä satsista tulee hyvin runsas annos kahdelle.



 Eilen istutin kaksi pienintä lasta kärryihin ja lähdettiin lenkille. Aluksi reipasta kävelyä ja sen jälkeen intervalleja 2min hölkkää ja 3min reipasta kävelyä.
Joka sitten muuttui vähän ennen puolta väliä 2min + 1min intervalleiksi.
5,2km yhteensä ja aikaa tähän tuhrautui 55min, viimeinen kilometri vedettiin "kivirekä" perässä kun isompi halusi kävellä ja hyppäsi, valjaista huolimatta, pois kyydistä.

* Viikoittainen kulutuksesi liikunnan avulla on sopivalla tasolla. Jatka samaan malliin!

Tuloksellinen laihdutusohjelma sisältää muutoksia sekä ruokavaliossa että liikkumistottumuksissa. Liikunta lisää kaloreiden kulutusta ja auttaa negatiivisen energiatasapainon aikaansaamisessa. Laihduttajan olisi hyvä liikkua viikkotasolla ainakin 1500 kilokalorin edestä viikossa. Sinulla tämä tavoite täyttyy. 


* Liikut niin paljon, että siitä on hyötyä painonhallinnalle.

Laihdutusliikkujan pitäisi liikkua ainakin keskimäärin viitenä päivänä viikossa vähintään 40 minuuttia, jotta liikunnasta olisi merkittävää hyötyä painonhallinnassa. Tämänhetkinen liikkumismääräsi on esimerkillinen laihduttajalle, jatka samaan malliin! 


* Viikko-ohjelmassasi on nyt sopivassa suhteessa eri tehoista liikuntaa. Jatka samaan tapaan!

Laihdutusliikkujan on hyvä välttää raskastehoista liikuntaa ja suosia keskiraskasta ja kevyttä liikuntaa. Vähintään 25% viikkoliikunnasta tulisi olla keskiraskasta (65–80% maksimisykkeestä tai MET 4–8), enintään 35% kevyttä (alle 65% maksimisykkeestä tai alle MET 4) ja enintään 15% raskasta (yli 80 %maksimisykkeestä tai yli MET 8). Matalalla ja keskiteholla liikuntaa pystyy harrastamaan pitempään ja useimmin, ja sen avulla voi parhaiten lisätä kalorinkulutusta. Liian rasittavat liikuntakerrat johtavat väsymiseen ja liikuntataukoihin. 


* Viikko-ohjelmassasi on sopivassa suhteessa aerobista harjoittelua, lihaskuntoharjoittelua ja liikkuvuusharjoittelua. Jatka samaan tapaan!

Tärkeintä laihduttajalle on aerobinen liikunta, sillä tyypillisesti se kuormittaa yhtäjaksoisesti isoja lihasryhmiä ja kuluttaa sen vuoksi suhteellisesti eniten kaloreita. Lihaskuntoliikunta taas lisää lihasten kestävyyttä ja voimaa sekä lisäksi kiinteyttää. Liikkuvuusharjoittelu puolestaan lisää tasapainoa ja ehkäisee kaatumisia sekä liikuntavammoja. 


Tänään liikunnassa lepopäivä, huomenna suunnitelmissa combatti, jonka jälkeen liikunnassa teho pärähtää kirkkaan punaiseksi.. Liian tehokasta laihduttaja liikkujalle.   


ps. tänään on herkkupäivä ;)